Soweto Gospel Choir esiintyy The Capital Beat –yhtyeen uudella “Sweet, Sweet” -singlellä

SGC
Capital Beat

Maailman arvostetuimpiin kuoroihin lukeutuva Soweto Gospel Choir esiintyy suomalaisen The Capital Beat –yhtyeen uudella “Sweet, Sweet” -singlellä. Singlellä kuullaan myös rapin SM-voittaja Cstaria. Single on levytetty osin Suomenlinnan Seawolf-studiolla, osin Etelä-Afrikassa. Biisi on esimakua The Capital Beatin maaliskuussa 2011 ilmestyvältä kakkosalbumilta. Singlen kansitaiteen on piirtänyt Manchesterin liepeiltä kotoisin oleva Eight Bit -nimeä käyttävä taiteilija, jonka muita asiakkaita ovat olleet mm. Sony Playstation, Diesel, Red Bull ja North Face.

Kaksinkertainen Grammy-voittaja Soweto Gospel Choir kiertää maailmaa säännöllisesti ja on työskennellyt mm. Red Hot Chili Peppersin, Aretha Franklinin, Celin Dionin ja Diana Rossin kanssa. Kuoro esiintyi Oscar-gaalassa vuonna 2009 ja oli ehdokkaana parhaan soundtrackin kategoriassa (Disney & Pixar; Wall-e).

Kuluvana vuonna Soweto Gospel Choir on esiintynyt jalkapallon MM-kisojen avajaiskonsertissa sekä tehnyt yhteistyötä U2-yhtyeen kanssa neljän kappaleen verran ESPN:n World Cup 2010 televisiointeja varten. Kuoro on myös tänä vuonna Grammy-ehdokkaana albumillaan “Grace” maailmanmusiikki-kategoriassa.

Soweto Gospel Choir ei aikaisemmin ole tehnyt yhteistyötä suomalaisten taitelijoiden kanssa.

Täältä voit kuunnella tai ladata itsellesi biisin ilmaiseksi!

http://thecapitalbeat.fi
www.myspace.com/thecapitalbeat