Hae sivuilta


SUOSITTELEMME:


M.I.A.
/\/\ /\ Y /\



LIITY POSTITUSLISTALLE:

Kirjoita sähköpostiosoitteesi:

Delivered by FeedBurner



STAM1NALLE ALBUMILISTAN KÄRKISIJA JA KULTALEVY

17.02.2010

Omaehtoista metallia takovan Stam1nan viime viikolla julkaistu neljäs studioalbumi, Viimeinen Atlantis, on noussut ensimmäisellä viikollaan virallisen albumilistan kärkeen. Stam1nan taakse listataistelussa jäivät muun muassa HIMin ja Ismo Alangon tuoreet albumit. Samaan hengenvetoon todettakoon, että albumi on myös ylittänyt myynnissä kultalevyyn oikeuttavan rajan.

Maapallon synkistä tulevaisuuden näkymistä aiheensa ammentavaa Viimeinen Atlantis -albumia on kuvailtu yhtyeen progressiivisimmaksi ja ylväimmäksi teokseksi tähän asti. Yhtyeen puhemies Antti Hyyrynen kommentoi vahvasti tarinamuotoon puetun albumin menestyskulkua tuoreeltaan seuraavasti:

”Jatkumohan on selkeä loppuunmyydyltä Tavastialta listaykköseksi. Kysymys kuuluu, kuinka ihmeellisen haastavaa ja vaikeaa musiikkia Stam1nan täytyy tehdä, että jatkossa välttyisimme tällaiselta mainstream-ilmiötä?! Tsunamimainen kiitosaalto kaikille yhtyeen faneille ja kannattajille.”

 

Stam1nan edellinen albumi Raja nousi virallisen albumilistan ykköspallille ilmestyessään vuonna 2008, ja rikkoi myös hiljattain kultalevyrajan. Myös sitä edeltänyt, Metalli-Emmalla palkittu, Uudet Kymmenen Käskyä -albumi on myynyt kultaa.

 

”Hulabaloo ulapalla –kevät 2010” –kiertue:

12.2. Lappeenranta, Wiltsu (+Armour)

13.2. Helsinki, Tavastia (+Republic of Desire)

19.2. Kouvola, House Of Rock

20.2. Tampere, Pakkahuone (+Abduktio, Disease Of The Nation)

26.2. Vaasa, Hullu Pullo

27.2. Kauhajoki, Nummirock Klubi/Rav. Mims

4.3. Pori, Bar Kino

5.3. Lahti, Finlandia-Klubi (+Tuoni)

6.3. Salo Rockin`Hood

11.3. Jyväskylä, Lutakko

12.3. Jyväskylä, Lutakko (+Republic of Desire)

13.3. Seinäjoki, Rytmikorjaamo (+Republic of Desire)

19.3. Forssa, Bar 54

20.3. Turku, Klubi (+Republic of Desire)

26.3. Mikkeli, Bar & Night Vaakuna

27.3. Kuopio, Henry's Pub

1.4. Hämeenlinna, Sirkus

2.4. Helsinki, Nosturi

3.4. Eura, Osman Tupa

9.4. Varkaus, Z-One

10.4. Joensuu, Karjalantalon Kellari

16.4. Oulu, Club Teatria (+Republic of Desire)

Muutokset ja lisäykset mahdollisia.

 

 

Albumin raitalista, kansi ja julkaisuformaatit osoitteessa: http://www.viimeinenatlantis.fi/kansi.html

”Pakkolasku” –musiikkivideo: http://www.youtube.com/watch?v=gjbDXZYR4Pc

Promokuva: http://tarantula.playgroundmusic.com/files/Stam1na_pic_8.jpg

 

Kotisivut: www.stam1na.com

Levy-yhtiö: www.sakararecords.com

 

Suomen virallinen lista: http://www.ifpi.fi/tilastot/virallinen-lista/

06.09.2010 Kymmenvuotias The Latebirds julkaisee tupla-albumin 15. syyskuuta
02.09.2010 4AD LEVY-YHTIÖ JUHLII 30-VUOTISTA TAIVALTAAN
01.09.2010 Sweet Jeena and The Roomates (FIN/UK)
01.09.2010 SOUL- JA BLUESKUNINGATAR MAVIS STAPLES HELSINKIIN MARRASKUUSSA
31.08.2010 GOON: SKA ON KUOLLUT
31.08.2010 INDIEJAZZ-KOKOONPANO PORTICO QUARTET SAVOY-TEATTERISSA LOKAKUUSSA
24.08.2010 Mokomaa juurta jaksain syyskuun ensimmäisellä viikolla
23.08.2010 JOHN HIATT & THE COMBO SUOMEEN MARRASKUUSSA
23.07.2010 THEM BIRD THINGSIN TOINEN PITKÄSOITTO WILDLIKE WONDER JULKAISTAAN 4.8. -Mukana myös Jake Holmesin kynäilemä ?Marionette?
21.07.2010 JAMAIKALAINEN ELEKTRO ?ARTISTI TERRY LYNN SUOMEEN HEINÄKUUN LOPUSSA

Siirry arkistoon »