Hae sivuilta


SUOSITTELEMME:


M.I.A.
/\/\ /\ Y /\



LIITY POSTITUSLISTALLE:

Kirjoita sähköpostiosoitteesi:

Delivered by FeedBurner



VAIHTOEHTOROCK-YHTYE WOVEN HAND KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN

02.03.2010

Su 30.5.2010 Tampere, Klubi

Ma 31.5.2010 Helsinki, Tavastia

Tummasävyistä vaihtoehtorockia soittava Woven Hand saapuu alkukesästä ensimmäisille keikoilleen Suomeen. Tampereen Klubilla sunnuntaina 30. toukokuuta ja seuraavana iltana Helsingin Tavastialla nähtävän yhdysvaltalaisbändin konserttien liput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin keskiviikkona 3. maaliskuuta.

Kulttisuosiota nauttineen alt-country -yhtye 16 Horsepowerin vokalisti David Eugene Edwardsin nykyinen kokoonpano Woven Hand perustettiin vuonna 2001 alunperin miehen sooloprojektiksi, mutta vuosien saatossa Woven Handista on muodostunut Edwardsin pääbändi. Vaihtoehtorockia, folkia ja americanaa sekoittelevan yhtyeen kappaleet ovat synkkiä tutkimusmatkoja ihmismielen syövereihin ja kristilliseen mytologiaan. Erityisen tunnistettavaksi Woven Handin soundista tekee vokalisti/kitaristi Edwardsin hieman Mark Laneganin ja Nick Caven mieleen tuovat vangitsevat lauluosuudet.

Woven Handin kaksi ensimmäistä albumia olivat vielä selkeästi Edwardsin soolo-albumeita, mutta viimeistään 16 Horsepowerin hajoamisen jälkeen julkaistu kolmoslevy ”Mosaic” (2006) nosti Woven Handin nykyiseen asemaansa yhdeksi nykypäivän merkittävimmistä vaihtoehtorock-yhtyeistä. Tasaisesti suosiotaan kasvattaneen kokoonpanon kuudes albumi “The Threshing Floor” ilmestyy toukokuun puolivälissä, ja levyn julkaisukiertue tuo Woven Handin nyt myös viimeinkin Suomeen.

LIPUT:

Myyntiin ke 3.3.2010 klo 9.00

Tampere, Klubi: 

18 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti

 

Helsinki, Tavastia:

20 EUR +mahd. toimituskulut. Ennakko: Tiketti 

Ovelta 22 EUR

 

WOVEN HAND (USA)

”One of the truly original and compelling artists in American rock, 8/10” –Popmatters 

”Earnest, folk-inflected music that reflects his deep devotion to a Christian God” –Dusted Magazine

”Marvelous combination of past and present” –Allmusic.com

”Lambchopin lailla raukeaa ja varhaisen Nick Caven karheudesta muistuttavaa americanaa” –Soundi

www.wovenhand.com 

www.myspace.com/wovenhand 

www.fullsteamagency.com 

 

  Lisätietoja:

FULLSTEAM AGENCY

- Artemi Remes (050-3744626, artemi@fullsteamagency.com

- Johannes Kinnunen (041-5336211, johannes@fullsteamrecords.com) 

  Haastattelupyynnöt:

PLAYGROUND / Maria Salovaara (03-2603202, maria@playgroundmusic.com)

09.09.2010 Belle and Sebastianin uusi pitkäsoitto Write About Love julkaistaan 11. lokakuuta
06.09.2010 Kymmenvuotias The Latebirds julkaisee tupla-albumin 15. syyskuuta
02.09.2010 4AD LEVY-YHTIÖ JUHLII 30-VUOTISTA TAIVALTAAN
01.09.2010 Sweet Jeena and The Roomates (FIN/UK)
01.09.2010 SOUL- JA BLUESKUNINGATAR MAVIS STAPLES HELSINKIIN MARRASKUUSSA
31.08.2010 GOON: SKA ON KUOLLUT
31.08.2010 INDIEJAZZ-KOKOONPANO PORTICO QUARTET SAVOY-TEATTERISSA LOKAKUUSSA
24.08.2010 Mokomaa juurta jaksain syyskuun ensimmäisellä viikolla
23.08.2010 JOHN HIATT & THE COMBO SUOMEEN MARRASKUUSSA
23.07.2010 THEM BIRD THINGSIN TOINEN PITKÄSOITTO WILDLIKE WONDER JULKAISTAAN 4.8. -Mukana myös Jake Holmesin kynäilemä ?Marionette?

Siirry arkistoon »